Ensimmäinen Gears of War julkaistiin vuonna 2006 Xbox 360:n yksinoikeuspelinä. Se oli aikansa graafisesti näyttävin peli ja käytti suuressa roolissa suojien takaa ammuskelun periaatetta. GoW nousi nopeasti yhdeksi Xboxin suosituimmista peleistä, mikä tarkoitti tietenki jatko-osia. Testasimme jatko-osaa numero neljä. Gears of War: Judgementin yksinpeli on jaettu kahteen osaan, ensimmäinen sijoittuu Locust hyökkäyksen alkuaikoihin ja lyhyemmässä Aftermathissä seurataan mitä luutnantti Beard ryhmineen touhusi sillä aikaa, kun Marcus Fenix oli pelastamassa maailmaa pelisarjan kolmannessa osassa.
Beardin mukana roikkuu muista GoW-peleistä tuttu entinen urheilutähti Augustus Cole, kadetti Sofia Hendirk ja venäläisellä aksentilla mongertava Garron Paduk. Tarinaa kerrotaan takaumilla, kun koko ryhmä on pidätetty ja kenttäsota-oikeudessa kerrataan, mikä johti käskyjen rikkomiseen. Vihainen eversti huutaa ja yksitellen kerrataan pienissä pätkissä mitä siellä kentällä oikein tapahtui. Pelaaja pääsee ohjaamaan hahmoa, joka kulloinkin on puhevuorossa. Hahmoissa ei valitettavasti ole ulkonäön lisäksi mitään eroja, joten pelillistä merkitystä asialla ei ole. Aftermathissä takaumat on unohdettu ja juoni seurailee GoW3:n tapahtumia, selvittäen mm. mistä Beard ja Cole löysivät ruosteisen valtamerilaivansa.
Grafiikka ja pelimekaniikka on lainattu suoraan edellisestä osasta, eteneminen toimii melko mekaanisesti: A:sta soturi hyppää suojan taakse, josta hän nousee vasenta liipasinta painamalla ammuskelemaan, jolloin myös ristikkotähtäin tulee näkyviin. Ilman tähtäämistäkin voi ampua mutta silloin osumatarkkuus kauas on olematonta. Nykytrendien mukaisesti kun luodit napsahtelevat omaan nahkaan, ei napata painkillereitä tai medipackejä, vaan hakeudutaan hetkeksi suojaan haukkaamaan happea, jonka jälkeen homma taas jatkuu. Peruspelimekaniikka toimii hyvin, hahmo juoksentelee sujuvasti suojasta suojaan ja grafiikkakin on kaunista. Valitettavasti Judgement painottaa enemmän lähitaistelua kuin edeltäjänsä ja viholliset juoksentelevatkin jatkuvasti pelaajan naamalle. Ideana tämä ei sinällään ole huono asia, mutta pelisarjan tekoäly ei ole suunniteltu tätä varten, eikä sitä ole selkeästi viitsitty muokatakaan. Nyt sekä omat soturit että viholliset tekevät aivan päättömiä liikkeitä. Vihollinen voi aivan rauhassa tepastella keskellä GOC ryhmää eikä kukaan nosta sormeakaan. Viholliset myös usein juoksevat sokeana ryhmän ohi, kunnes pelaaja lataa sarjan eksyneen selkään. Nämä hetket ovat kuitenkin enemmän poikkeuksia kuin sääntöjä, joten koko yksinpeli ei mene pilalle tekoälyn vajavaisuuksien takia.
Muuten peli on tuttua Gearsia, putkea juostaan ja vihollisia lahdataan. Välillä päästään ampumaan jokin isompi pääpomo. Sekaan on heitetty välillä vähän erilaista menoa kuten tarkka-ampumista, kohteen suojelua ja zombeja, mutta muuten peli on tuttua äijämäistä räimettä kannesta kanteen. Lisämausteen kenttiin tuo niiden alussa vapaaehtoinen lisävaikeus, joka mm. pakottaa pelaamaan tietyllä aseella tai tuo lisää vihollisia kentälle. Välillä ne ovat jopa omaperäisiä kuten näkemistä huomattavasti vaikeuttava pölypilvi kirjastossa. Muutama uusi ase on peliin selvinnyt ja ne ovatkin iha onnistuneita lisiä. Itse pidin varsinkin puoli-automaattista tulta ampuvasta tarkkuuskivääri Markzasta ja kranaatinheitin Booshkasta. Uusia vihollistyyppejäkin löytyy, mutta ne eivät ole erityisen innostavia.
Yksinpelillä on pituutta ihan mukavasti, Hardcore-vaikeustasolla noin kymmenisen tuntia.
Moninpelin puolelta löytyvät hyvin perinteiset pelimuodot, kuten alueiden valtaus, FFA ja TDM. Ennen kartan alkua valitaan kaksi asetta, joiden kanssa kentälle synnytään. Karttoihin on myös ripoteltu astetta parempia aseita, joissa tosin on hyvin rajoitetusti ammuksia, joten ainakin toinen aloitusase kannattaa pitää aina mukana. Karttojen kanssa on tosissaan nähty vaivaa, ne ovat monipuolisia ja pikkutarkasti toteutettuja. Osa kartoista sijoittuu sisätiloihin, osa ulkotiloihin ja parissa kartassa ammuskellaan molemmissa. Valitettavasti matseja pelataan maksimissaan vain kymmenen pelaajan voimin, joka varsinkin isommissa kartoissa on liian vähän ja vastustajia joutuukin välillä etsimällä etsimään.
Edellisistä osista tuttu Gears vastaan Locust on jätetty taka-alalle, ja monsterina pääsee pelaamaan vain yhdessä pelimuodossa. Tilalle on tuotu erinäköisiä pelihahmoja ja aseiden kustomointia. Normaalista poiketen tosin kaikki muutokset ovat vain pintapuolisia, sillä aseisiin saa ainoastaan komeita maalauksia, ei esimerkiksi uusia tähtäimiä.
Moninpeli on kokonaisuutena toimiva paketti, joka ei valitettavasti tuo peligenreen mitään uutta. Tämä näkyy myös pelaajamäärissä, jotka ovat hyvin vaatimattomia.
Gears of War: Judgement on lisää tuttua Gearsia. Tekoälyn mokat ja uusien ideoiden puute tekee Judgementista huonomman pelin kuin edeltäjänsä. Yksinpelin pelaa mielellään kertaalleen läpi, mutta tämän jälkeen Judgementia on nähty ja koettu jo aivan tarpeeksi. Moninpeli voi tuoda muutamaan iltaan täytettä, mutta uusien ideoiden puute syö pitkäikäisyyttä.
Gears of War: Judgement
|
Beardin mukana roikkuu muista GoW-peleistä tuttu entinen urheilutähti Augustus Cole, kadetti Sofia Hendirk ja venäläisellä aksentilla mongertava Garron Paduk. Tarinaa kerrotaan takaumilla, kun koko ryhmä on pidätetty ja kenttäsota-oikeudessa kerrataan, mikä johti käskyjen rikkomiseen. Vihainen eversti huutaa ja yksitellen kerrataan pienissä pätkissä mitä siellä kentällä oikein tapahtui. Pelaaja pääsee ohjaamaan hahmoa, joka kulloinkin on puhevuorossa. Hahmoissa ei valitettavasti ole ulkonäön lisäksi mitään eroja, joten pelillistä merkitystä asialla ei ole. Aftermathissä takaumat on unohdettu ja juoni seurailee GoW3:n tapahtumia, selvittäen mm. mistä Beard ja Cole löysivät ruosteisen valtamerilaivansa.
Grafiikka ja pelimekaniikka on lainattu suoraan edellisestä osasta, eteneminen toimii melko mekaanisesti: A:sta soturi hyppää suojan taakse, josta hän nousee vasenta liipasinta painamalla ammuskelemaan, jolloin myös ristikkotähtäin tulee näkyviin. Ilman tähtäämistäkin voi ampua mutta silloin osumatarkkuus kauas on olematonta. Nykytrendien mukaisesti kun luodit napsahtelevat omaan nahkaan, ei napata painkillereitä tai medipackejä, vaan hakeudutaan hetkeksi suojaan haukkaamaan happea, jonka jälkeen homma taas jatkuu. Peruspelimekaniikka toimii hyvin, hahmo juoksentelee sujuvasti suojasta suojaan ja grafiikkakin on kaunista. Valitettavasti Judgement painottaa enemmän lähitaistelua kuin edeltäjänsä ja viholliset juoksentelevatkin jatkuvasti pelaajan naamalle. Ideana tämä ei sinällään ole huono asia, mutta pelisarjan tekoäly ei ole suunniteltu tätä varten, eikä sitä ole selkeästi viitsitty muokatakaan. Nyt sekä omat soturit että viholliset tekevät aivan päättömiä liikkeitä. Vihollinen voi aivan rauhassa tepastella keskellä GOC ryhmää eikä kukaan nosta sormeakaan. Viholliset myös usein juoksevat sokeana ryhmän ohi, kunnes pelaaja lataa sarjan eksyneen selkään. Nämä hetket ovat kuitenkin enemmän poikkeuksia kuin sääntöjä, joten koko yksinpeli ei mene pilalle tekoälyn vajavaisuuksien takia.
Muuten peli on tuttua Gearsia, putkea juostaan ja vihollisia lahdataan. Välillä päästään ampumaan jokin isompi pääpomo. Sekaan on heitetty välillä vähän erilaista menoa kuten tarkka-ampumista, kohteen suojelua ja zombeja, mutta muuten peli on tuttua äijämäistä räimettä kannesta kanteen. Lisämausteen kenttiin tuo niiden alussa vapaaehtoinen lisävaikeus, joka mm. pakottaa pelaamaan tietyllä aseella tai tuo lisää vihollisia kentälle. Välillä ne ovat jopa omaperäisiä kuten näkemistä huomattavasti vaikeuttava pölypilvi kirjastossa. Muutama uusi ase on peliin selvinnyt ja ne ovatkin iha onnistuneita lisiä. Itse pidin varsinkin puoli-automaattista tulta ampuvasta tarkkuuskivääri Markzasta ja kranaatinheitin Booshkasta. Uusia vihollistyyppejäkin löytyy, mutta ne eivät ole erityisen innostavia.
Yksinpelillä on pituutta ihan mukavasti, Hardcore-vaikeustasolla noin kymmenisen tuntia.
Moninpelin puolelta löytyvät hyvin perinteiset pelimuodot, kuten alueiden valtaus, FFA ja TDM. Ennen kartan alkua valitaan kaksi asetta, joiden kanssa kentälle synnytään. Karttoihin on myös ripoteltu astetta parempia aseita, joissa tosin on hyvin rajoitetusti ammuksia, joten ainakin toinen aloitusase kannattaa pitää aina mukana. Karttojen kanssa on tosissaan nähty vaivaa, ne ovat monipuolisia ja pikkutarkasti toteutettuja. Osa kartoista sijoittuu sisätiloihin, osa ulkotiloihin ja parissa kartassa ammuskellaan molemmissa. Valitettavasti matseja pelataan maksimissaan vain kymmenen pelaajan voimin, joka varsinkin isommissa kartoissa on liian vähän ja vastustajia joutuukin välillä etsimällä etsimään.
Edellisistä osista tuttu Gears vastaan Locust on jätetty taka-alalle, ja monsterina pääsee pelaamaan vain yhdessä pelimuodossa. Tilalle on tuotu erinäköisiä pelihahmoja ja aseiden kustomointia. Normaalista poiketen tosin kaikki muutokset ovat vain pintapuolisia, sillä aseisiin saa ainoastaan komeita maalauksia, ei esimerkiksi uusia tähtäimiä.
Moninpeli on kokonaisuutena toimiva paketti, joka ei valitettavasti tuo peligenreen mitään uutta. Tämä näkyy myös pelaajamäärissä, jotka ovat hyvin vaatimattomia.
Gears of War: Judgement on lisää tuttua Gearsia. Tekoälyn mokat ja uusien ideoiden puute tekee Judgementista huonomman pelin kuin edeltäjänsä. Yksinpelin pelaa mielellään kertaalleen läpi, mutta tämän jälkeen Judgementia on nähty ja koettu jo aivan tarpeeksi. Moninpeli voi tuoda muutamaan iltaan täytettä, mutta uusien ideoiden puute syö pitkäikäisyyttä.
Plussat [+] | Miinukset [-] |
+ Grafiikat | - Tekoäly |
+ Juoni | - Ei mitään uutta |
Arvosana: 7/10
MAINOS
MAINOS
1
17.06.2013 09:03
#1
1