Gaming.fi jo kuusi vuotta
jaa kirjanmerkki
kuvaJälleen on taas se aika vuodesta, kun Gaming.fi -sivusto täyttää vuosia. Itse asiassa Gaming.fi täyttää vasta vuoden, mutta laskemme iän Battlefield.fi -sivuston perustamisesta. Kuuden vuoden aikana ylläpito on ehtinyt muuttumaan todella monta kertaa, mutta kolme alkuperäistä jäsentä raahautuu edelleen mukana: YoNzZu, Nojda ja allekirjoittanut.

Meillä on ollut tapana tuoda jotain uutta syntymäpäivänä, mutta nyt on luvassa ensimmäinen kerta, kun mitään suurta ei ole luvassa. Viime vuotinen uudistus oli iso ponnistus ylläpidolta, kun yhdistimme kaikki sivustot saman katon alle. Pieniä viilauksia on tehty pitkin vuotta, mutta mitään isompaa näkyvää muutosta ei ole tehty. Voimme tarkastella mitä kaikkea lupasimme tuolloin kehittää. Kuten tekstistä pystyy lukemaan, niin visioon on edelleen matkaa ja tekemistä riittää.

Kuluneen vuoden aikana suurimpia ponnistuksia on ollut casting toiminnan kehittäminen, jota tulemme myös jatkossa tekemään. Yksi isompi projekti on myös tekeillä ja toivottavasti se saadaan tuotua käyttöön kesän aikana.

Tällä kertaa näillä sanoilla ja ensi vuonna jotain muuta.

Samalla haluamme ilmoittaa, että Gaming.fi etsii aktiivisia pelaajia ylläpitämään Gaming.fi pelipalvelimia. Nykyiset pelipalvelimet kattavat Call of Duty 4 ja Battlefield: Bad Company 2 pelit. Uusia pelipalvelimia on myös harkittu, jos niille löytyy kysyntää. Onko teillä esittää meille toiveita?

Kiitokset entisille ja nykyisille ylläpidon jäsenille, ilman teitä meitä ei olisi olemassa.

Aurinkoista kesää kaikille ylläpidon puolesta,

Mika "FinnSold" F

Head of Development

Päivitys: Halukkaat voi laittaa pelipalvelin admin hakemukset tuonne Hae töihin. Laittakaa tietoihin mikä peli, irc-nick ja ikä. Katellaan ajan kanssa nuo läpi. Mitään pitkää hakemusta ei tarvitse tehdä, kuten muihin tehtäviin haettaessa.
Kirjoittanut FinnSoldoffline
14.06.2010 18:31

MAINOS

Nebula
MAINOS


Kommentit (55)
avatar
Mizooffline
14.06.2010 18:48
#1
Onnittelut vaan! :)

Vuodesta 2004 selaillut näitä sivuja.
avatar
Vadelm4offline
14.06.2010 18:51
#2
Onnea gaming.fi:lle täältäkin!

TF2 servuhan ois hieno!
avatar
GoldenLinesonline
14.06.2010 18:59
#3
Onnea gaming.fi! Muistan että liityin sillon kun oli vielä sivustot erillään mutta heti liittymiseni jälkeen on ollut tämä Gaming.fi. Eli vuosi siis :)
avatar
Killerhangaroffline
14.06.2010 19:02
#4
Mikäs on se tarkka päivä näille "synttäreille"????
avatar
FinnSoldoffline
Team: [LB]
14.06.2010 19:09
#5
Killerhangar sanoo:

Mikäs on se tarkka päivä näille "synttäreille"????


14.6 ja perustettu 2004
avatar
Wormatsuoffline
14.06.2010 19:10
#6
Komppaan TF2 serveriä. On kokemusta niiden ylläpidosta joten voisin admininakin toimia jos niille on tarve.
avatar
KiPE-offline
14.06.2010 19:10
#7
Paljon onneeaa vaan, paljon onneeaa vaan, paljon onneeeaa Gaming.Fi, paljon onneeaa vaan!
avatar
TheLuckyoffline
14.06.2010 19:19
#8
Onnea onnea! Selailtu vuodesta 2007 ja sinä aikana kehittyny melkoisesti. Iso käsi ylläpidolla sekä muille tukijoille.
Servereistä puheenollen, Team Fortress 2 taikka Counter-Strike Source serveri olisi kiva. (Onko suomalaisia css-servereitä liikaa jo?)
avatar
muffahoffline
14.06.2010 19:20
#9
Hyvää loppu elämää vaa gaming :)
avatar
terminatoroffline
14.06.2010 19:54
#10
Onnittelut :)
avatar
Muhkuzoffline
14.06.2010 19:59
#11
Onnee <3
avatar
Salamurhaajasikaoffline
14.06.2010 20:01
#12
muffah sanoo:

Hyvää loppu elämää vaa gaming :)


Elämä?
avatar
JackieBoyoffline
Team: RCTIC
14.06.2010 20:10
#13
Onnea! =)
avatar
aku2offline
Team: [5p5]
14.06.2010 20:11
#14
Onnittelut täältäkin suunnasta! Seuraava aluevaltaus voisi tosiaan olla ihan publailu tf2 servu tai sitten yhdistyminen tf2.fi gather-toiminnan kanssa? Tai en minä tiedä mikä on näiden kahden sivuston suhde toisiinsa mutta villinä ajatuksena ilmaan^^
avatar
sotatanneroffline
14.06.2010 20:21
#15
onnee! :)
avatar
SnakeQoffline
14.06.2010 20:29
#16
Onnee!
avatar
Japaoffline
Team: [Public]
14.06.2010 20:31
#17
Onnea orkesterille joka tämän loistavan sivuston on pysyttänyt, saitin synttärit ajoittuu vielä sopivasti samalle syntymäpäivälle kuin omanikin joten vaikea tätä on unohtaa ;D
avatar
Hellraiser912offline
Team: =G36F=
14.06.2010 21:15
#18
Onnea Gaming.fi! Itse olen selaillut sivujanne vuodesta -07 ja joka kerta olen ollut palveluun tyytyväinen kun olen täällä käynyt..
avatar
Killerhangaroffline
14.06.2010 21:22
#19
Onnea vaan täältäkin. Mietin vain että olisiko ollut mahd sama päivä kuin minulla (19.6) mutta ei :D
avatar
panda2koffline
14.06.2010 21:40
#20
Onneksi olkoon! Mitä vaatimuksia on että pääsee adminiksi BF:BC2 servulle? Kiinnostusta hommaan löytyisi.
Vain rekisteröityneet käyttäjät voivat osallistua keskusteluun. Rekisteröidy sivustolle jo tänään.
Lukossa alkuun