Stalingrad: kesäkuu 1942 - helmikuu 1943
Kun Hitler aloitti kampanjansa (Operaatio Barbarossa) Neuvostoliittoa vastaan, saksalaisjoukot etenivät nopeasti Äiti-Venäjän maaperällä. Alussa eteneminen oli hyvinkin nopeaa, paikoin noin 50 km päivässä. Saksalaisten etuna oli se, että joukot olivat valmistautuneet operaatioon hyvin ja
saksalaisilla oli alusta asti ilmavoimat täysillä mukana. Saksan panssarivaunut vyöryivät hyökkäyksen kärjessä ja mukana seurasivat moottoroitu huoltojoukko ja viimeisenä perässä tuli jalkaväki apostolin kyydillä. Saksalaisten ajatus tuhota Neuvostoliitto salamasodan avulla vuonna 1941, epäonnistui ja menetykset olivat lähestulkoon miljoonan sotilaan verran. Vuonna 1942 saksalaiset eivät olleet edes liittolaistensa avulla tarpeeksi voimakkaita hyökätäkseen koko rintaman laajuisesti, jolloin Hitler käänsi katseensa etelään, Kaukasukselle, josta Neuvostoliitto sai 75% kaikesta öljystään. Hitler jakoi etelässä olleen armeijan kahteen osaan: 6. armeijaan + 4. panssariarmeijaan,
jotka etenisivät itään, Stalingradiin, jolloin Kaukasus jäisi eristyksiin muusta maasta. Samaan aikaan toinen armeijakunta jatkaisi etelään ja valtaisi Rostovin kaupungin. Tämän jälkeen joukot etenisivät etelään öljykentille.
Heinäkuussa 1942 saksalaiset miehittivät Rostovin ja tämän jälkeen Hitler teki öljykentistä ensimmäisen prioriteetin, jolloin tuoreet eteläiset joukot jatkoivat Rostovista
etelään, samoin kuin neljäs panssariarmeija jolle siirrettiin varusteita kuudennelta armeijalta. Tämänkin jälkeen Hitler oletti, että kuudes armeija tekisi niin kuin alunperin oli suunniteltukin, eli jatkaisi Stalingradiin. 23. elokuuta 6. armeijan panssarikolonna saavutti Volga-joen rannan ja "sulki" joen ja alkoi tulittaa vastarantaa tykein. Jalkaväki asettui asemiin ja odotti vahvistuksia. Vaikka 6. armeija oli jo nyt saavuttanut sille annetun päämäärän, Hitler oletti tämän vielä valtaavan koko Stalingradin kaupungin.
Stalin ei suostunut evakuoimaan kaupunkia, sillä hän ajattelin armeijan puolustavan paremmin asuttua kuin hylättyä kaupunkia. Ilmapuolustus oli improvisoitu, sillä noin puolet ilmatorjuntamiehistöstä oli naisia. Stalin antoi määräyksen, että jokainen katu on suljettava barrikadeilla ja jokainen talo muutettava vahvaksi linnoitukseksi.
Koska 6. armeija ei yksinään ollut tarpeeksi vahva vallatakseen Stalingradin, sillä reservit olivat kaukana perässä, joten kutsuttiin ilmavoimat apuun. Kolmena päivänä 23. elokuuta lähtien kaikki liikenevät lentokoneet Venäjän rajalla osallistuivat hyökkäykseen. Lähes kaikki vastarinta tuli joessa olevista tykkiveneistä
ja vastarannalla sijainneista tykistöpattereista. Syyskuun alkuun mennessä neuvostotykistö kykeni ahdistelemaan saksalaisjoukkoja Volgan itärannalta.
Syyskuun 11. päivänä saksalaiset olivat edenneet Stalingradin esikaupunkialueelle ja vaikka saksalaisten tykistötuli oli jatkuvaa, niin silti he kohtasivat venäläisten fanaattista tykistö- ja konekivääritulta kaupungin rakennuksista. Kaupungin sisällä vastarinta oli armottoman kovaa ja saksalaisten tankit etenivät
etanan lailla ja jalkaväen tappiot olivat huomattavan suuria, pahimmillaan saksalaisia kuoli yksi per seitsemän sekuntia. Saksalaisten asemat stalingradissa olivat uhattuna ja noin 20 000 miestä kuoli joka viikko ja vahvistuksia saatiin vain pienentämällä joukkojen määrää sivustoilla.
Lokakuussa saksalaiset hyökkäsivät uudelleen kohti Volgaa. Jos saksalaiset eivät saisi joenrantaa haltuunsa, neukut kykenisivät tuomaan lisää joukkoja ja varusteita öisin. Taistelujen pitkittyessä miesten mieliin hiipi pelko siitä, että joutuvatko he toisen kerran taistelemaan Venäjän hyytävässä talvessa. Kolme kuukautta aikaisemmin sotilaiden silmissä siintänyt voitto olikin muuttunut kärsimykseksi ja kidutukseksi sodassa jolle ei näkynyt loppua ja tämän vuoksi sotilaat itsekin kutsuivat Stalingradia Saksan armeijan (Deutsche Wehrmacht) joukkohaudaksi. Samaan aikaan kaukana Stalingradista neuvostopanssareita ja joukkoja kulki kolonnissa ja vain vaadittava osa päätyi itse Stalingradiin. Lokakuun alkuun mennessä saksalaisilla oli hallussaan 90% Stalingradista. Marraskuun 10. von Paulus pyysi Hitleriltä lupaa perääntyä Stalingradista, mutta Hitler käski jatkaa hyökkäämistä.
Marraskuun 19. päivänä Neuvostoliitto iski. He hyökkäsivät romanialaisten asemiin pohjoisessa ja kaksi päivää myöhemmin myös etelässä ja muutamassa tunnissa neuvostovaunut vyöryivät läpi. Suunnitelma oli kunnianhimoinen, sillä tarkoituksena oli, että kahdesta eri suunnasta hyökkäävät joukot kohtaisivat, jolloin muodostuisi saartorengas Stalingradin ympärille; suunnitelma onnistui ja vain neljä päivää hyökkäyksen alettua nämä kaksi armeijaa kohtasivat toisensa. Venäläiset luulivat saartaneensa 75 000 miestä, mutta todellisuudessa he olivat onnistuneet saartamaan 250 000 miestä Stalingradiin. Göring esitti, että ilmavoimat voisivat optimaalisissa olosuhteissa pudottaa saarretuille joukoille
500 tonnia tarvikkeita päivässä, mutta ensinnäkin joukot tarvitsivat vähintään 800 tonnia ja toiseksi venäläiset osasivat odottaa ilmasiltaa jonka vuoksi vain 10% lähetetystä
avusta pääsi perille asti.
Neuvostojoukot eivät hyökänneet suoraan saarrettujen 250 000 miehen kimppuun, vaan hyökkäsivät ensin länteen jonka vuoksi välimatka varsinaisen itärintaman ja saarrettujen
joukkojen välimatka kasvoi pidemmäksi. Venäläisillä oli nyt ilmaherruus ja heidän pommikoneensa operoivat käytännössä katsoen täysin ilman vastarintaa tehden saksalaisten
elämästä entistäkin kamalampaa. Joulukuun 17. päivän jälkeen saksalaiset eivät liiemmin saaneet tietoa joukkojensa tilanteesta kaupungista, sillä radiolähetykset olivat loppuneet. Tammikuun 8. päivänä venäläiset antoivat saksalaisille anteliaan antautumismahdollisuuden, mutta saksalaiset kieltäytyivät. Tammikuun 10. päivä venäläiset
aloittivat viimeisen hyökkäyksensä luullen sen olevan ohi neljässä päivässä, mutta vielä kahden viikon päästä taistelut jatkuivat yhä.
Tammikuun 24. päivä Paulus sähkötti Hitlerille, että ammukset ja muut tarvikkeet ovat lopussa ja taistelu on mahdotonta ja pyysi samalla lupaa antautua, jotta henkiä säästyisi - Hitler tästä huolimatta kielsi häntä antautumasta. Siitä ei kuitenkaan ollut hyötyä, sillä saksalaiset sotilaat olivat jo alkaneet pikku hiljaa antautua ja tammikuun 31. päivä Paulus itse antautui ja käski 6. armeijan antautua 2. helmikuuta. Tämän jälkeen 3. helmikuuta Saksan radio ilmoitti, että Stalingrad oli menetetty.
6. armeija oli taistellut urheasti, mutta tukahdutettu ylivoimaisen vastuksen ja erittäin epäsuotuisien olosuhteiden toimesta.
Tappiot:
Saksa:
Neuvostoliitto:
Kirjoittaja: vinttis
Kun Hitler aloitti kampanjansa (Operaatio Barbarossa) Neuvostoliittoa vastaan, saksalaisjoukot etenivät nopeasti Äiti-Venäjän maaperällä. Alussa eteneminen oli hyvinkin nopeaa, paikoin noin 50 km päivässä. Saksalaisten etuna oli se, että joukot olivat valmistautuneet operaatioon hyvin ja
saksalaisilla oli alusta asti ilmavoimat täysillä mukana. Saksan panssarivaunut vyöryivät hyökkäyksen kärjessä ja mukana seurasivat moottoroitu huoltojoukko ja viimeisenä perässä tuli jalkaväki apostolin kyydillä. Saksalaisten ajatus tuhota Neuvostoliitto salamasodan avulla vuonna 1941, epäonnistui ja menetykset olivat lähestulkoon miljoonan sotilaan verran. Vuonna 1942 saksalaiset eivät olleet edes liittolaistensa avulla tarpeeksi voimakkaita hyökätäkseen koko rintaman laajuisesti, jolloin Hitler käänsi katseensa etelään, Kaukasukselle, josta Neuvostoliitto sai 75% kaikesta öljystään. Hitler jakoi etelässä olleen armeijan kahteen osaan: 6. armeijaan + 4. panssariarmeijaan,
jotka etenisivät itään, Stalingradiin, jolloin Kaukasus jäisi eristyksiin muusta maasta. Samaan aikaan toinen armeijakunta jatkaisi etelään ja valtaisi Rostovin kaupungin. Tämän jälkeen joukot etenisivät etelään öljykentille.
Heinäkuussa 1942 saksalaiset miehittivät Rostovin ja tämän jälkeen Hitler teki öljykentistä ensimmäisen prioriteetin, jolloin tuoreet eteläiset joukot jatkoivat Rostovista
etelään, samoin kuin neljäs panssariarmeija jolle siirrettiin varusteita kuudennelta armeijalta. Tämänkin jälkeen Hitler oletti, että kuudes armeija tekisi niin kuin alunperin oli suunniteltukin, eli jatkaisi Stalingradiin. 23. elokuuta 6. armeijan panssarikolonna saavutti Volga-joen rannan ja "sulki" joen ja alkoi tulittaa vastarantaa tykein. Jalkaväki asettui asemiin ja odotti vahvistuksia. Vaikka 6. armeija oli jo nyt saavuttanut sille annetun päämäärän, Hitler oletti tämän vielä valtaavan koko Stalingradin kaupungin.
Stalin ei suostunut evakuoimaan kaupunkia, sillä hän ajattelin armeijan puolustavan paremmin asuttua kuin hylättyä kaupunkia. Ilmapuolustus oli improvisoitu, sillä noin puolet ilmatorjuntamiehistöstä oli naisia. Stalin antoi määräyksen, että jokainen katu on suljettava barrikadeilla ja jokainen talo muutettava vahvaksi linnoitukseksi.
Koska 6. armeija ei yksinään ollut tarpeeksi vahva vallatakseen Stalingradin, sillä reservit olivat kaukana perässä, joten kutsuttiin ilmavoimat apuun. Kolmena päivänä 23. elokuuta lähtien kaikki liikenevät lentokoneet Venäjän rajalla osallistuivat hyökkäykseen. Lähes kaikki vastarinta tuli joessa olevista tykkiveneistä
ja vastarannalla sijainneista tykistöpattereista. Syyskuun alkuun mennessä neuvostotykistö kykeni ahdistelemaan saksalaisjoukkoja Volgan itärannalta.
Syyskuun 11. päivänä saksalaiset olivat edenneet Stalingradin esikaupunkialueelle ja vaikka saksalaisten tykistötuli oli jatkuvaa, niin silti he kohtasivat venäläisten fanaattista tykistö- ja konekivääritulta kaupungin rakennuksista. Kaupungin sisällä vastarinta oli armottoman kovaa ja saksalaisten tankit etenivät
etanan lailla ja jalkaväen tappiot olivat huomattavan suuria, pahimmillaan saksalaisia kuoli yksi per seitsemän sekuntia. Saksalaisten asemat stalingradissa olivat uhattuna ja noin 20 000 miestä kuoli joka viikko ja vahvistuksia saatiin vain pienentämällä joukkojen määrää sivustoilla.
Lokakuussa saksalaiset hyökkäsivät uudelleen kohti Volgaa. Jos saksalaiset eivät saisi joenrantaa haltuunsa, neukut kykenisivät tuomaan lisää joukkoja ja varusteita öisin. Taistelujen pitkittyessä miesten mieliin hiipi pelko siitä, että joutuvatko he toisen kerran taistelemaan Venäjän hyytävässä talvessa. Kolme kuukautta aikaisemmin sotilaiden silmissä siintänyt voitto olikin muuttunut kärsimykseksi ja kidutukseksi sodassa jolle ei näkynyt loppua ja tämän vuoksi sotilaat itsekin kutsuivat Stalingradia Saksan armeijan (Deutsche Wehrmacht) joukkohaudaksi. Samaan aikaan kaukana Stalingradista neuvostopanssareita ja joukkoja kulki kolonnissa ja vain vaadittava osa päätyi itse Stalingradiin. Lokakuun alkuun mennessä saksalaisilla oli hallussaan 90% Stalingradista. Marraskuun 10. von Paulus pyysi Hitleriltä lupaa perääntyä Stalingradista, mutta Hitler käski jatkaa hyökkäämistä.
Marraskuun 19. päivänä Neuvostoliitto iski. He hyökkäsivät romanialaisten asemiin pohjoisessa ja kaksi päivää myöhemmin myös etelässä ja muutamassa tunnissa neuvostovaunut vyöryivät läpi. Suunnitelma oli kunnianhimoinen, sillä tarkoituksena oli, että kahdesta eri suunnasta hyökkäävät joukot kohtaisivat, jolloin muodostuisi saartorengas Stalingradin ympärille; suunnitelma onnistui ja vain neljä päivää hyökkäyksen alettua nämä kaksi armeijaa kohtasivat toisensa. Venäläiset luulivat saartaneensa 75 000 miestä, mutta todellisuudessa he olivat onnistuneet saartamaan 250 000 miestä Stalingradiin. Göring esitti, että ilmavoimat voisivat optimaalisissa olosuhteissa pudottaa saarretuille joukoille
500 tonnia tarvikkeita päivässä, mutta ensinnäkin joukot tarvitsivat vähintään 800 tonnia ja toiseksi venäläiset osasivat odottaa ilmasiltaa jonka vuoksi vain 10% lähetetystä
avusta pääsi perille asti.
Neuvostojoukot eivät hyökänneet suoraan saarrettujen 250 000 miehen kimppuun, vaan hyökkäsivät ensin länteen jonka vuoksi välimatka varsinaisen itärintaman ja saarrettujen
joukkojen välimatka kasvoi pidemmäksi. Venäläisillä oli nyt ilmaherruus ja heidän pommikoneensa operoivat käytännössä katsoen täysin ilman vastarintaa tehden saksalaisten
elämästä entistäkin kamalampaa. Joulukuun 17. päivän jälkeen saksalaiset eivät liiemmin saaneet tietoa joukkojensa tilanteesta kaupungista, sillä radiolähetykset olivat loppuneet. Tammikuun 8. päivänä venäläiset antoivat saksalaisille anteliaan antautumismahdollisuuden, mutta saksalaiset kieltäytyivät. Tammikuun 10. päivä venäläiset
aloittivat viimeisen hyökkäyksensä luullen sen olevan ohi neljässä päivässä, mutta vielä kahden viikon päästä taistelut jatkuivat yhä.
Tammikuun 24. päivä Paulus sähkötti Hitlerille, että ammukset ja muut tarvikkeet ovat lopussa ja taistelu on mahdotonta ja pyysi samalla lupaa antautua, jotta henkiä säästyisi - Hitler tästä huolimatta kielsi häntä antautumasta. Siitä ei kuitenkaan ollut hyötyä, sillä saksalaiset sotilaat olivat jo alkaneet pikku hiljaa antautua ja tammikuun 31. päivä Paulus itse antautui ja käski 6. armeijan antautua 2. helmikuuta. Tämän jälkeen 3. helmikuuta Saksan radio ilmoitti, että Stalingrad oli menetetty.
6. armeija oli taistellut urheasti, mutta tukahdutettu ylivoimaisen vastuksen ja erittäin epäsuotuisien olosuhteiden toimesta.
Tappiot:
Saksa:
- Taisteluissa noin 210 000 ja noin 85 000 taistelujen jälkeen leireillä, eli yhteensä noin 295 000 miestä
Neuvostoliitto:
- Virallisten venäläislähteiden mukaan arviolta noin 1,1 miljoonaa miestä
Kirjoittaja: vinttis
MAINOS
MAINOS
1
28.09.2004 20:41
#1
Team: [LB]
28.09.2004 23:54
#2
29.09.2004 16:54
#3
Team: [LB]
29.09.2004 17:51
#4
"Koska 6. armeija ei yksinään ollut tarpeeksi vahva vallatakseen Stalingradin, sillä reservit olivat kaukana perässä, joten kutsuttiin ilmavoimat apuun."
toi on ainaki iha hiton kankee
03.09.2005 00:24
#5
19.12.2005 10:59
#6
Team: [LB]
19.12.2005 21:09
#7
15.01.2006 07:55
#8
15.01.2006 09:53
#9
#8 Ei tuo nyt niin pitkä ole, on sitä kirjojakii tullu luettua
19.01.2006 19:26
#10
19.01.2006 19:49
#11
#9 Niin ja yhes vaiheessa yle näytti moniosaisen dokumentin tosta?
25.01.2006 14:08
#12
25.01.2006 14:11
#13
25.01.2006 14:22
#14
Team: [LB]
25.01.2006 14:33
#15
Ihan voi katsoa ajasta oiskohan sittenkin kirjoitettu bf1942 aikana.
1